Sonntag, 28. Mai 2017

Kuumaa ja kiirettä

Mikä onni oli meidän brunssisään kanssa, +25C eikä lainkaan painostava ilma. Eilen nimittäin olisi ollut

tänään on ilmassa ukkosta, taustalla jyrisee jo
ja huomenna on luvassa:

Onhan tämä ollut vähän turhan kuumaa ja on ollut pakko paeta sisälle tai eilen jaksoin istua jonkun verran yrttinurkkani varjossa ja lukea Robert Seethalerin Der Trafikant, tosi hyvä itävaltalainen kirjailija, jonka teoksia ei ole ilmeisesti käännetty suomeksi. Usein ihmettelen, ketä käännetään ja ketä ei. Sen verran löytyi suomeksi Seethalerista, että hän kilpaili vuonna 2016 mm. Elena Ferranten ja Orhan Pamukin kanssa Man Booker-palkinnosta (Aki Ollikainen ehti pudota joukosta aiemmin).

(vähän huono kuva vastavaloon)


Tänään olin kuumuudesta huolimatta kuntosalilla ja illalla tapaamme kavereita Reinin rannalla.
Huomenna gynekologi ja illalla sinfoniaorkesterin konsertti. Tiistaina sauvakävely ja ihotautilääkärillä screening. Keskiviikko menee kokonaan Maastrichtissa, jossa päätämme lopullisesti 10-13 hengen kaveriporukan pitkän viikonlopun ohjelmasta kesäkuun lopussa. Torstaina illalliskutsu Allumiehen entisen iki-ihanan sihteerin luona. Perjantaina kampaaja ja lauantaina Suomeen. yr.no. lupaa sinne kahdeksan astetta eli tumput mukaan, pääasia, että ei sada lunta, kun vuokra-autossa ei taida olla nastarenkaita.



Donnerstag, 25. Mai 2017

Helatorstaibrunssi naapureille


Tänään olimme kutsuneet naapurit brunssille ja siihen tarkoitukseen sää oli täydellinen. Terassin pöydän ääreen mahtui vain 12 henkeä ja oli pakko lainata naapureilta ns. oluttelttasetti eli pöytä ja kaksi pitkää penkkiä.



Keittiön ovenpielessä oli lunttilappu, etten vaan unohda mitään ruokaa jääkaappiin.



Lohikakku menee aina hyvin kaupaksi.
Kotilieden chorizopiirakka meni myös kuin kuumille kiville.


Tarjolla oli mm. Salamatkustajan perunasalaattia ja ensimmäistä kertaa kokeilemaani hyvin helppotekoista linssipunajuurisalaattia, joka meni niin hyvin kaupaksi, että pitää kirjoittaa resepti muistiin.

500g keitettyjä punajuuria (ei etikka)
250g Puy-linssejä
5 dl kasvislientä
2 salottisipulia
4 rkl omenaetikkaa
5 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
ripaus sokeria
kourallinen persiljaa
250g fetajuustoa

Kypsennä linssit kasvisliemessä (kestää noin 20 min.), anna jäähtyä.
Leikkaa sipulit pieneksi ja sekoita ne etikan ja 2 rkl öljyä kanssa.
Lisää suola, pippuri ja sokeri.
Kaada kastike linssien päälle ja anna vetäytyä 20 min.
Lisää pilkottu persilja.
Ripottele loppu öljy ja pilkottu feta salaatin päälle.


Yksi hitti oli taas se perinteinen parsapiirakka (nurkka näkyy tuon remulaadin oikealla puolella Iittalan vuoassa). Siinä laitetaan pohjaksi paahtoleipää, sen päälle kypsennettyä parsaa (laitoin tuohon isoon vuokaan 1,5 kg) ja sen päälle KALOREITA eli pekonia, voita, munia, kermaa ja juustoraastetta ja paistetaan varttitunti. Söivät sitä taas kuin hullut, itselleni ei jäänyt mitään puhumattakaan huomisesta vieraasta, jonka tyhmyydessäni kutsuin syömään leftovers, joita ei nyt juuri jäänytkään. Vieraat nimittäin viihtyivät niin hyvin, että söivät vielä illallisenkin meillä ja nyt pitää huomenna improvisoida. Jälkiruokana oli vadelmatäytekakku. Suomalaisen reseptin mukaan kahdeksan munan kakku riittää 24 hengelle, mutta 18 saksalaisella ei ole mitään vaikeuksia syödä sellaista kokonaan. Onneksi intialainen naapurimme toi jännän kardemummalla maustetun kakun tuliaisina, että minäkin sain kakkua.





Oli kyllä aivan ihana päivä, mutta olihan siinä hommia kahdeksi päiväksi,


Sonntag, 21. Mai 2017

Lauantain positiiviset ja sitten se jääkiekko

Lauantai alkoi hienosti patikkaretkellä Bergisches Landissa. Siellä oli huomattavasti viileämpää kuin meillä ja pari minuuttia saimme tihkusadettakin, mutta oikeastaan ihanteellinen ilma vaellukselle.




Retken päätteeksi poikkesimme syömään maalaishotelliin, jonne poikkeaa niin paljon kurakenkäisiä vaeltajia, että heitä varten oli tehty kenkienputsausasema.  Eivät näköjään ole jäsenenä Facebookin saksan kielen Yhdyssana on yhdyssana-ryhmässä.


Söin pienen herkullisen parsa-annoksen:  parsakeittoa, parsamansikkapinjansiemensalaattia ja friteerattua parsaa yrttimajoneesin kanssa.


Kotiin palatessamme tarkkailin autossa kännykästä Bundesligan tuloksia ja vaude!!!

Tällaista ei ole tapahtunut varmaan yli 20 vuoteen. Katsojat syöksyivät pelikentälle ja kölniläinen bändi Brings lauloi HALLELUJA. Kaupungilla olisi ollut valmis juhlatunnelma juhlia Leijonien voittoa Ruotsia vastaan, mutta eipä ollut tarve juhlia.

Donnerstag, 18. Mai 2017

Kahvilla ja ostoksilla

Tänään näkyi kaupungilla paljon vieraita ihmisiä ja sitten tajusin, että täällähän on jääkiekon MM-kisat ja tänään pelaa jopa Suomi, taitavat juuri tällä hetkellä aloittaa pelin.
Tapasin ystäväni aamiasella kantapaikassamme Manufactumissa, jossa joimme kahvit ja söimme (taas) maailman parasta ruisleipää, jonka päällä oli salaattia, päärynää ja parmesaania, nam nam.
Ja juttelimme yli kaksi tuntia asioita, joista ei puhuta, kun miehet ovat mukana.



Lähistöllä on kaupungin suurin kokkauskauppa ja kävin sieltä hakemassa öljypullooni tuollaisen "kaatimen", kun edellinen meni rikki, sekä pullo että nokka. Öljypullo saa olla vain tietyn korkuinen, kun se on hyllyssä hellan lähellä ja oli vaikeuksia löytää sopiva pullo, kunnes keksin ostaa munalikööriä ihan vain sen pullon takia ja nyt munaliköörit pantiin säilöön viinipulloon ja oliiviöljy pääsi uuteen pulloon.



Keittiötarvikkeista puheen ollen ostin netin kautta tällaisen hienon vekottimen, jolla voi käsitellä yrttejä eli esim. timjamin oksa vedetään yhdestä noista kolmesta reiästä läpi eikä tarvitse sormin nyppiä niitä pieniä lehtiä irti.


Manufactumin lähellä on myös Sjödenin kauppa eikä sitä voi ohittaa poikkeamatta sisään, varsinkin kun postissa oli juuri tullut esite tarjoustunikasta.


Meissenin posliinikaupan ikkuna oli aika hienosti koristeltu, mutta en ostanut mitään.


Eikä kukkiakaan tarvinnut ostaa, kun naapurit ruusut tunkevat aina aidan yli meille.


Dienstag, 16. Mai 2017

En koskaan unohda

käyntiämme sveitsiläisen Katjan perustamassa "lastenkodissa" Perussa Cuscon lähellä maaseutukylässä. Katja on ammatiltaan fysioterapeutti ja oli joskus kiertänyt polkupyörällä Etelä-Amerikkaa ja nähnyt kurjuuden, joka vallitsee kaukaisissa vuoristokylissä. Vammaisista lapsista ei huolehdita lainkaan eli heidät jätetään ilman hoitoa kotiin, kun vanhemmat lähtevät peltotöihin ja sisarukset kouluun eivätkä he saa koskaan minkäänlaista fysioterapiaa. Lapset jäävät makaamaan tai istumaan, pissaavat housuihin ja odottavat kunnes muu perhe tulee kotiin. Katja on inkamiehensä kanssa rakentanut kylään ristinmuotoisen talon, risti viittaa inkojen ristiin chakanaan sekä Sveitsin lippuun.

Tässä kylätie, joka johtaa talolle. Saksalaisturisti tuppasi kuvaan, mutta olkoon, isähän sanoi aina, että kuvassa pitää olla jotain punaista.




Ja tuolla talo, joka on rakennettu pääasiassa lahjoituksilla. Meidän matkatoimistomme mm. tekee usein lahjoituksia ja heidän ansiostaan talossa on aurinkosähkölaite, joka lämmittää veden.


Talossa asuu tällä hetkellä yhdeksän lasta, joille Katja tarjoaa asunnon, ruoan ja koulun. Lapset ovat ympäristön vuoristokylistä ja kaikki paitsi yksi ovat fyysisesti vammaisia. Yksi pojista on vammaisen tytön pikkuveli ja oli joutumassa rikolliseksi ja Katja päätti ottaa hänetkin huostaansa. Yksi pikkupoika oli ollut niin jäykkä, että ei pystynyt liikuttamaan mitään ruumiinosaansa ja kahden kuukauden terapian jälkeen hän pystyi jo kävelemään muutaman askeleen. Toinen pikkupoika (muistaakseni 5v) ei ole koskaan elämässään pissannut normaalisti, häneltä puuttuu kokonaan virtsaputki ja tippuu jatkuvasti pisua. Nyt on löydetty eurooppalainen lääkäri, joka leikkaa hänet ja yrittää tehdä suun limakalvosta virtsaputken. Yksi pikkupojista on , myös noin 5v, on istunut KOKO IKÄNSÄ vannassa, johon vanhemmat parkkeerasivat hänet aina töihin lähtiessään. Hänen fysioterapiansa oli vielä alkuvaiheessa ja poika oli vielä - kuten Katja sanoi - leffamoduksessa ja katseli ympärillensä kuin elokuvaa. Hän ei ole vielä tajunnut, että hänelläkin on rooli siinä leffassa.

Lapset eivät vammansa takia pysty käymään kylän koulussa ja heitä varten Katja on perustanut oman koulun. Oli uskomatonta nähdä, miten pikkupojat jo parin kuukauden päästä olivat piirtäneet kuvia ja yrittivät kirjoittaa kirjaimia. Lapsille halutaan opettaa ketsuan (äidinkielen) lisäksi espanjaa ja englantia.


Tyttöjen makuuhuone. Lapset ovat 54 viikkoa vuodessa Katjan luona, jouluna heidän on pakko mennä kahdeksi viikoksi kotiin. Tarkoitus on, että he eivät unohda kotiolojaan. Talossa ei ole keskuslämmitystä, mutta suuressa keskellä olevassa huoneessa on iso kaakeliuuni, jonka joku eurooppalainen hyväntekijä on rakentanut lahjaksi.


Yläkerrassa on terapiahuone, jossa Katja jumppaa lasten kanssa. Jotkut pojat ovat päässeet niin pitkälle, että ovat pelanneet kylässä jopa jalkapalloa.
Katjan mies on muusikko ja hän opettaa lapsille musiikkia ja jokainen saa jonkinlaisen instrumentin.


Omalla kasvimaalla kasvatetaan kaikenlaista, mm. kvinoaa, siellä oli sveitsiläinen nuori harjoittelijatyttö kitkemässä rikkaruohoja. Inka-keittäjä laittaa ruokaa, mutta lapset joutuvat aina avustamaan ja keittiö on suunniteltu niin, että pienemmätkin ylettyvät auttamaan. Lapsille halutaan opettaa myös ruoanlaittoa.

Tämä söpöliini on ehkä kooltaan kolmen vanhan kokoinen, mutta todellisuudessa 5-6v. Hän osasi kävellä jo muutamaan askeleen ja ojensi minulle lasten tekemän viipperän. Vieläkin tulee tippa silmään, kun muistelen tuota poikaa.


Uusi projekti on leipomon perustaminen. Katja on vuokrannut tilat kylän keskeltä ja ostanut käytettyjä koneita ja haluaa perustaa leipomon, josta lapset vartuttuaan isommaksi saavat töitä ja elantonsa.

Olemme kutsuneet helatorstaiksi 20 henkeä brunssille ja olen pyytänyt, että kukaan ei toisi mitään tuliaisia vaan kaikki antaisivat pienen rahalahjan Katjan projektille.


Sonntag, 14. Mai 2017

Siper... eikun Berliinissä

Olimme muutaman päivän Siperiassa Berliinissä ja siellä oli todella kylmää. Huomasin muuten, että berliiniläiset pukeutuvat aika lailla kevyesti, kunhan vain aurinko paistaa. Kun meikäläisillä oli päällä kaikki vaatteet mitä olin ottanut mukaan (kotoa lähdettäessä kun oli kesäpäivä eikä ollut tarpeeksi lämmintä mukana) ja melkein kaipasin käsineitä, berliiniläiset istuivat rohkeasti ilta-auringossa ulkona ohuissa vaatteissa.
Kuva on Volkspark am Weinbergista, jossa olemme usein käyneet langon ja kälyn kanssa, kun he olivat vielä yhdessä, mutta nyt menimme yksin  ja söimme kivassa sveitsiläisessä Nola's-ravintolassa.


Hotellimme oli kävelymatkan päässä Weinbergista ja aivan lähellä Hackescher Marktin junapysäkkiä ja kävelymatkan päässä Alexanderplatzilta. Olimme muutama vuosi sitten Barcelonassa Camperin hotellissa ja tykästyimme ja nyt testasimme Berliiniä ja totesimme sen ihan yhtä kivaksi. Aika kallishan se on, mutta meillä oli parin sadan lahjakortti. Hotellin konseptihan on niin, että hintaan sisältyy aamiainen plus 24h snack (sandwicheja, salaattia, leipää, smoothie, kakkua, hedelmiä, karkkeja, kahvia, teetä ja muita juomia) eli ihan mihin kellonaikaan voi mennä self-service bistroon ja ottaa sieltä purtavaa. Bistro on seitsemännessä kerroksessa ja sieltä näkee kivasti kaupunkia.



 Tässä pieni esimerkki lounaastamme. Salaatit on aina kannellisissa Weck-purkeissa.


Ostimme yleisiin kulkuneuvoihin kätevän viikkolipun, sillä se tuli edullisemmaksi kuin viiden päivän turistilippu. Kaksi päivää jäi käyttämättä ja lahjoitimme paluumatkalla lentokentällä liput nuorelle pariskunnalle, joka oli juuri aikeissa ostaa bussilippua.

Ensimmäisenä hoidettiin Suomen suurlähetystössä passitilaukseni. Se kävi kätevästi ilman aikavarausta ja jonotusta, mutta maksoikin sitten 145 euroa postimaksuineen eli olisi ehkä sittenkin kannattanut hakea Suomesta. Enhän minä sitä juuri tarvitse, mutta tunnesyistä on sellainen pakko omistaa.
Koska satoi, päätimme mennä seuraavaksi KaDeWe:n tavarataloon, jossa on aina pakko käydä ihmettelemässä ruokaosastoa, siellä tulee aina tunne, että me asumme täällä käpykylässä, jossa ei ole mitään tavaraa tarjolla. Myynnissä oli myös suomalaista salmiakkisuklaata, mutta enpäs kiusallanikaan ostanut (sillä olisin syönyt heti koko levyn), mutta naisten osastolta löysin itselleni ihanan kylpytakin.

Iltapäivä menikin sitten ex-kälyä kuunnellessa, siellä on ero meneillään, monimutkaiset finanssit, siitä voisi kirjoittaa romaanin. Illalla etsimme kivaa ruokapaikkaa, mutta monet ravintolat olivat täynnä tai kiinni ja sitten tuli eteen ranskalais-telavivilainen Mani, josta olimme jo aikaisemmin lukeneet ja sieltä löytyikin pöytä ja aivan mahtavan hyvää ruokaa. Tilasimme ainoastaan erilaisia eturuokia, ns. chuzpeles, vähän niinkuin tapas Espanjassa ja ne olivat kaikki aivan ihania.Ruuissa oli paljon sitruunaa ja minähän rakastan sitruunaa yli kaiken.  Mielelläni menen sinne toisenkin kerran.

Tiistaina lähdimme junalla Potsdamiin (sama viikkolippu kelpasi), joka on Brandenburgin osavaltion pääkaupunki, mutta aivan Berliinin kupeessa. Sinne on avattu tänä vuonna hieno museo, joka on lahjoitus yhdeltä SAP:n perustajamiljardeerilta. Museo sijaitsee 1700-luvulla rakennetussa ja nyt kunnostetussa Barberinin palatsissa vastapäätä tuomiokirkkoa. Museolla on itsellään hyvää taidetta, mutta tällä kertaa siellä oli vielä tunnettujen impressionistien näyttely.

Barberinin palatsi:


Näkymä palatsista Potsdamin tuomiokirkolle:


Impressionistien näyttelyssä:


Museossa oli todella kätevä audio-opastus. Kun astui saliin, audiolaite näytti automaattisesti ikonit salin tauluista ja niitä voi sitten klikata ja kuuli selostuksen.


Museon omissa tauluissa oli myös jonkun verran DDR:n taidetta, mutta ei sitä tuttua sosialistista realismia vaan ihan kivoja tauluja. Werner Tübke oli yksi DDR:n tunnetuimpia taidemaalareita. Hänen taulunsa "Kolme naista Cefalusta" esittää nuoruutta, keski-ikää ja vanhuutta. Taulun vieressä oli Tübken sitaatti "Kaikki pysyy sellaisena kuin se ei koskaan ole ollutkaan".


Olimme yli kaksi tuntia museossa,  se kannattaa ehdottomasti katsoa.
Museon jälkeen kävelimme vähän Potsdamissa, joiltakin kaduilta löytyy paljon hienoja vanhoja taloja. Valitettavasti sää oli vähän (tihku)sateinen ja olin kaiken kukkuraksi unohtanut kameran kotiin eli kaikki Berliinin kuvat ovat kännykässä. Kyllä näissä taloissa voisin ihan hyvin asua. Potsdam on muutenkin sopivan kokoinen kaupunki ja sopivan lähellä Berliiniä.





Sanssoucin linnankin ohi kävelimme tai melkein juoksimme, sillä mustat pilvet lupasivat sadetta.


Kun oli maanantaina tavattu ex-käly, niin tiistaina kuulimme sitten langon version aviokriisistä. Sympatiani ovat edelleen kyllä kälyn puolella. Lanko oli valinnut tapaamispaikaksi hyvin yksinkertaisen baarin, koska oli aivan selvästi pelännyt/aavistanut, että joutuu nyt ensimmäistä kertaa 20 vuoteen ehkä maksamaan omat ruokansa. Mukana oli myös uusi kälykandidaatti, todella mukava filmituottaja, jonka dokumentteja näkee silloin tällöin televisiossa. En tosin halua tottua häneen, sillä olen varma, että suhteella ei ole tulevaisuutta, sen verran ihmeellinen kun on anoppini toinen poika. :-)


Keskiviikkona kävimme katsomassa DDR-museota Kulturbrauereissa, joka on vanhaa teollisuusarkkitehtuuria ja toimii nyt kulttuurikeskuksena. Olemme olleet siellä usein, mutta koskaan ennen ei ole tullut mieleen käväistä katsomassa museota.  Sieltä löytyi mm. tarinaa itäsaksalaisten lomamatkoista, heillehän oli tyypillistä telttailu. Tässä Trabant, jonka päällä on teltta. Museo on Bonnin Haus der deutschen Geschichten sivuhaara, mutta hyvin vaatimaton verrattuna Bonnin päämuseoon. Meille siellä ei ollut mitään uutta, sillä olemme aikanaan käyneet paljon DDR:ssä eli kaikki oli tuttua, myös "länsipaketit", joita mekin joskus lähetimme tuttavillemme, mm. kahvia ja suklaata.




Hauskoja taloja löytyi Berliinistäkin, tässä esimerkki onnistuneesta maalauksesta.


Kävimme ensimmäistä kertaa Friedrichshainin kaupunginosassa, joka on tullut kovasti muotiin kuten ennen Prenzlberg. Sinne johtaa Berliinin keskustasta (Berlin Mitte) DDR:n leveä luksuskatu, Karl-Marx-Allee, jonka molemmille puolille on sodan jälkeen rakennettu valtavia asuintaloja sosialistiseen sokerileipurityyliin.


kuva: Wikipedia

Vähän kauhistutti kulkea noiden valtavien talojen ohi ja ihmettelin, miten joku haluaa asua Friedrichshainissa, mutta kun pääsimme kaupunginosan "sisään", ymmärsin, miksi alue on niin pidetty. Sieltä löytyi puitten varjostamia kauniita katuja ja kunnostettuja vanhoja taloja ja paljon paljon baareja.


kuva: Wikipedia


kuva: www.immobilienmakler-friedrichshain-imcentra.de

Friedrichshainin jälkeen ehdimme piipahtaa vielä Kaiser Wilhelm Gedächtniskircheen katsomaan juuri remontoitua kappelia.



Berliini oli todella kiva, mutta nyt on kiva olla kotonakin. Sää on ollut kesäinen ja eilenkin illalla istuimme pitkään ulkona terassilla vieraamme kanssa.