Sonntag, 19. Februar 2017

Lauantai-illan sapuskat ja sunnuntain pisupäivä

Eilen meillä oli pari naiskaveria syömässä ja olikin kiva ilta eikä puhuttu pelkästään sairauksista, joka on nykyään hyvin pidetty teema. Yhdessä naispiirissä on sovittu, että joka alkaa puhua sairauksista, joutuu maksamaan 5 euroa porukan kassaan ja se, joka ottaa ensimmäisenä älypuhelimen käteensä, maksaa koko illan juomat. Kummallakaan vieraallani ei siis ollut röntgenkuvia mukana ja oli tosi hauska ilta.

Toin viime kerralla Suomesta pieniä pyöreitä saaristolaisleipiä, jotka ovat osoittautuneet käteväksi tarjoiltavaksi amuse gueulena. Voitelin leivän voilla ja päällystin kylmäsavulohella ja piparjuurimajoneesilla ja koristelin tillillä ja rosepippurilla. Menee täällä näköjään erittäin hyvin kaupaksi. Leipien kanssa tarjoiltiin  kahdelle Aperol Spritzit, yhdelle proseccoa ja yhdelle, joka oli autolla liikkeellä, alkoholitonta Monin Bitter kivennäisveden ja jään kanssa.



Miesten kiintiöstä huolehti Allumies, joka valmisti meille punajuuriraviolia, joka kastetttiin ennen tarjoilua unikonsiemenvoihin  ja jota varten valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni parmesaanista koreja ja se olikin menestys.


Pääruokana paistoimme karitsan selkää ja sen kanssa paprikalinssiä ja aivan taivaallista porkkanainkiväärikastiketta.  Vahinko vaan, että toinen naisista (Allumiehen entinen sihteeri, jonka ruokamieltymyksiä en kovin hyvin tunne) ei pidä korianterista eikä inkivääristä, mutta urheana kyllä söi kaiken ja kehui kohteliaana makua, aatelisperheen hyvin kasvatettu tytär kun on. Me muut oltiin todella haltioituneita karitsan ja inkiväärikastikkeen symbioosista ja panenkin sen kastikkeen ohjeen nyt tänne muistiin. Reseptin löysin viime viikolla lääkärin odotushuoneessa yhdestä ruokalehdestä ja otin siitä valokuvan.

80 g salottisipulia
2 dl porkkanamehua
10 g tuoretta inkivääriä
1 tl korianterinsiemeniä
2 rkl oliiviöljyä
70 ml sherryä
2 dl  lihalientä (ostin Lacroix lampaanlientä)
suolaa ja pippuria
1-2 tl perunajauhoa

Pilko salottisipulit pieneksi ja kuullota ne öljyssä. Lisää sherry ja kiehauta kunnes se on haihtunut.
Lisää lihaliemi ja keitä kunnes neste on hahtunut puoleen. Lisää viipaloidut inkiväärit, huhmareessa pilkotut korianterinsiemenet ja porkkanamehu ja anna kiehua, kunnes puolet nesteestä on haihtunut.
Siivilöi kastike, purista siivilöidessä sipuleista hyvin neste. Kiehauta kastike, sido se perunajauholla ja vaahdota kastike sauvasekoittimella ennen tarjoilua.



Tänään on sitten kaikkea muuta kuin juhlaa. Joudun nimittäin keräämään 24 tunnin pisut talteen. Jotta en unohda sitä, meillä on kaikissa kolmessa vessassa pytyn kannen päällä joku merkki, etten vaan vahingossa käy ilman kanisteriani pisulla. Ulkona on ihan kiva ilma, mutta en uskalla lähteä minnekään kauemmaksi. Huomenna otan sitten kanisterista näytteen ja vien sen tiistaina lääkärille, joka tutkii munuaisteni toiminnan.




Freitag, 17. Februar 2017

Pikku midinetti

Ei tullut minusta ompelijaa, vaikka otin näköjään ompelukoneen (tai ompeluSkoneen niinkuin olin kuulemma pienenä sanonut)  jopa naapuriinkin mennessäni mukaani.




Jouduin tänään korjaamaan Allumiehen takin taskun ja otin esille ompelutarvikkeeni, joita todella harvoin käytän, sillä inhoan ompelemista. Etsin vähän vahvempaa lankaa ja löysin äidin perinnöistä karhunlankaa, joka on hintalapun mukaan maksanut aikoinaan 1,76 markkaa.


Näen läheltä ilman silmälaseja hirveän hyvin, mutta nyt ei löytynyt aluksi neulaa, jonka silmä olisi ollut tarpeeksi iso paksulle karhunlangalle ja muistin, että äidillä oli vekotin, jolla sain langan helposti silmään. Sen vekottimen olen nimittäin dokumentoinut eräänä jouluaattona viime vuosituhannella päiväkirjaani.



Muistelin, että se vekotin olisi ollut tässä jännässä mapissa, mutta eipä löytynyt, mutta löysinpä sittenkin isompisilmäisen neulan ja työ tuli tehtyä.


Muutakin vanhaa löytyi ompeluvälineitten joukosta. Tämä puinen laatikko ja nahkasaapikas nuppineuloille ovat Bulgariasta, isäni sai ne joltain lahjaksi käydessään Bulgariassa 1950-luvun lopulla.


Ja tässä vanhassa peltirasiassa on anopin keräämiä valkoisia nappeja. Siinä on sekän paidannappeja että isompia nappeja, joita käytetään saksalaisissa pussilakanoissa.


Dienstag, 14. Februar 2017

Ystävänpäivänä♥

Aamulehdessämme oli tänään kirjoitus Valentinin päivän vietosta ja siinä kerrottiin mm. Suomessa vietettävän ystävänpäivää. Täällä Saksassahan tämä on enemmänkin rakastuneitten päivä. Itse tutustuin päivään varmaan jo alle kouluikäisenä, kun kummitäti New Yorkista lähetti paketin, jossa oli paperiarkkeja täynnä sydämiä ja teksti You are my Valentine, mitä en tietenkään ymmärtänyt eivät varmaan vanhempanikaan.


On hienoa omistaa ystäviä ja minulla on vielä monta ystävää lapsuusajoilta. Näistäkin yhden kanssa juttelin juuri eilen puoli tuntia puhelimessa. Vasemmalla keskellä olevassa kuvassa on naapurin lapsia pukeutuneena isoäidin varastoita löytämiinsä vaatteisiin ja näin pukeutuneena he marssivat meille ja isä otti heistä tietenkin valokuvan. Kaikkiin tyttöihin olen edelleen yhteydessä. Viime joulun vietin ystäväni kanssa, johon tutustuin 10v oppikoulun ekalla luokalla. On ihana omistaa ystäviä, joiden kanssa on yhteinen historia.


Blogin myötä on löytynyt uusia ystäviä, joista joihinkin olen tutustunut myös nenäkkäin ja jotkut heistä ovat jopa löytäneet tien tänne meille. Tuttavuus on todella rikastanut elämäämme. Blogiystävä Leenalta sain synttärilahjaksi kirjan, jota tuskin olisin ilman hänen blogiaan löytänyt. Anna Kortelaisen toimittamassa kirjassa Avojaloin on minulle karjalaiset juuret omistavalle paljon mielenkiintoista luettavaa. Sieltä löytyy kertomus punaisten vankien tuomisesta Viipuriin, siitä on isä kertonut, hän on pikkupoikana kävellyt siitä ohi ja nähnyt siellä aidan takana tuttuja kasvoja. Kirjassa mainitaan myös Viipurin musiikkiopisto ja siellä isäni viulunsoitonopettaja Onni Suhonen. Jossain tarinassa on maininta Metsäpirtin Tapparin tullivartiossa, jossa äitini isä oli tullivartijana. Kiitos Leena, osuit nappiin tuon kirjan kanssa♥


Onko teilläkin paljon lapsuudenystäviä?
Hyvää ystävänpäivää♥♥♥

Montag, 13. Februar 2017

Kukkapalkalla


Kannattaa kutsua kavereita syömään, kun saa aina niin kauniita kukkia.

Eilen meillä oli brainstorming ystäväparin kanssa, joiden kanssa lähdemme muutaman viikon päästä hyvinkin korkealle ja keskustelimme mm. vuoristotaudista ja Diamox-lääkkeestä.

Tarjosin taivaallista linssikeittoani, jonka resepti löytyy tästä: KLIK.  Pakastimesta löytyi onneksi vielä kaffirlimetin lehtiäkin ja keitto meni hyvin kaupaksi.
Jälkiruokaa en aikonut laittaa lainkaan, mutta tuo sokerihiirikämppäkaveri halusi välttämättä jotain makeaa ja keksimme laittaa serkun keksimällä ohjeella mascarponejälkiruoan, johon tuli

mascarponea
puuterisokeria
kermaa
jauhettuja espressopapuja
loraus whiskyä

Mascarponea vaahdotettiin puuterisokerin kanssa, lisättiin kermavaahto ja mausteeksi jauhettua espressoa ja whiskyä. Meillä ei ollut muuta kuin Nespresson espressokapseli ja leikkasin sen auki ja laitoin siitä teelusikallisen kreemin mausteeksi ja hyvältä maistui tämä viiden minuutin jälkiruoka. En oikeastaan pidä whiskystä, mutta noin mausteena se on ihan kiva. Onneksi kellarin hyllyltä löytyi pieni pullo. Päälle raastoimme vähän suklaata.



Freitag, 10. Februar 2017

Viikkokatsaus

Tälle viikolle sattui paljon ohjelmaa. Maantaiiltana oli sinfoniaorkesterin konsertti, jossa solistina norjalainen viulisti Vilde Frang, taitava tyttö, mutta niin hirveän laiha, että tuli heti mieleen anoreksia ja sekä ystäväni että minä pidimmi melkein silmämme kiinni.

Tiistaina oli Oma Marthan hautajaiset, liikuttava tilaisuus, vaikka kuolemaa osattiinkin odottaa ja se tuntui luonnolliselta. Kukkalaitteemme oli mielestäni todella kaunis.


Liikuttavinta hautajaisissa oli 10 päivän ikäisen Antonin kukat 103 vuotiaalle isoisän äidille. Nauhoissa luki  vasemmalla "Etwas von dir bleibt hier" (= jotain sinusta jää tänne) ja oikealla puolella "allekirjoituksena" Anton. Teksti on kölniläiselle originaalille Trude Herrille tehdystä jäähyväishymnistä Niemals geht man so ganz. Kuva on vähän huono, kun otin sen vähän niinkuin salaa, täällä ei ole tapana valokuvata hautajaisissa. Suomessahan se oli ennen aivan yleistä ja isäni, joka oli valokuvaaja, kävi säännöllisesti ottamassa hautajaiskuvia. Onko se edelleen yleistä?


Keskiviikkona me kutsuimme pohjois-Saksasta tullutta suruväkeä meille syömään. Tein ison kattilallisen jambalayaa ja se menikin hyvin kaupaksi ja hautajaisjärjestelyistä väsyneet ystävämme olivat kiitollisia kivasta illasta. Kiellosta huolimatta toivat kukkia.



Torstaina teimme retken Ruhrin alueelle Bochumiin, jossa on parhaillaan mielenkiintoinen näyttely, jossa käsitellään natsien taidepolitiikkaa. Näyttelyssä on esillä natsien propagandakitschiä ja vastakohtana vainottujen taiteilijoiden tauluja, ns. Entartete Kunst, joka on näköjään käännetty suomeksi rappiotaide.  Hitler rakasti tauluja, joissa oli saksalaista perheidylliä, vaaleahiuksisia lettipäisiä naisia ja punaposkisia lapsia tai atleettisia urheilijoita ja julisti pannaan monia nykyaikana arvostettuja taiteilijoita. Kun tässä populismi valitettavastj kokee taas renessanssia, niin on hyvä tehdä tällaisia näyttelyitä ja muistuttaa ihmisiä vanhoista synneistä.

Valitettavasti näyttelyssä ei saanut ottaa valokuvia, joten piti keskittyä kuvaamaan bochumilaisiin baareihin. Tässä kahvilassa roikkui katossa metallisia koreja, joihin kaivosmiehet ripustivat vaatteensa ja todella jännä vessa, jossa oli lavuaarina isot kattilat ja saippuakuppina kauha, tosi kivoja ja erikoisia yksityiskohtia, jotka saivan hymyn huulille.




Sonntag, 5. Februar 2017

Lumikellot ja Runebergin päivä


Ensimmäiset lumikelloni kukkivat Runebergin päivän kunniaksi.
On suloista nähdä rakkauden voimaa kaikessa.
Ei mikään suuttumus, ei mikään viha kestä rakastavan sydämen lämpöä.
Lämpimässä maassa sulaa raekin ja muuttuu lempeäksi kuin aamukaste.
-J.L. Runeberg

Samstag, 4. Februar 2017

Oma Marthan viimeinen matka


Oma Martha on pohjois-Saksassa asuvan ystäväperheen iki-ihana isoäiti, Oma on saksan kielessä isoädin (GrOssmaMA) lempinimi. Tämä kuva on otettu vuonna 2009, jolloin viimeksi näimme hänet ja ensi viikolla tämä positiivisuutta säteilevä ihanainen siunataan 103 vuotiaana haudan lepoon. Martha asui 101 vuotiaaksi omassa asunnossaan, viime aikoina puolalaisnaisten avustamana. Saksassa on hyvin yleistä ottaa kotiin puolalaisia hoitajia, jotka tulevat agentuurien kautta aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan asumaan hoidettavan luokse ja tekevät kaiken eli hoitavat huushollin, laittavat ruokaa,  antavat lääkkeet, vievät lääkäriin ja ovat siis lähes 24h päivässä läsnä. Kolmen kuukauden päästä agentuuri lähettää taas uuden apulaisen ja hyvin usein edellinen (jos on viihtynyt paikassa) tulee sitten taas kolmen kuukauden päästä uudelleen. Apulaiselle maksetaan 1500 euroa kuukaudessa ja hän saa oman huoneen ja ilmaisen ruoan. Verrattuna Puolan palkkatasoon tuo palkka on suuri ja siksi työvoimaa on ollut aika hyvin saatavissa. Oma Marthalla oli vuosia todella hyviä hoitajia, jotka pitivät iloisesta mummusta hyvää huolta, mutta sitten pari vuotta sitten tuli uusi nuori tytönhupakko, joka oli lähtenyt kesken kaiken ulos ja lukinnut asunnon oven. Martha oli kokeillut avata ovea ja joutunut paniikkiin ja kiivennyt ikkunalaudalle, avannut ikkunan ja huutanut "apua, minut on vangittu, hyppään nyt ikkunasta". Onneksi naapurit, ohikulkijat ja lopulta palokunta saivat hänet pelastettua. Martha vietiin vanhainkotiin ja puolalaistyttö lähetettiin kotiin. Tuli kyllä pakosta mieleen se ruotsalainen kirja Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann.
Nyt Oma Martha pääsi päivälleen tasan 33v päästä rakastamansa Christianin luokse ja me menemme tiistaina saattamaan häntä haudan lepoon.


Hän viime matkallensa
tänään lähti,
hän kulki hiljaa yli ulapan.
Nyt loista lohdutusta,
kirkas tähti,
jää ylle kaukaisimman sataman.

Ja meri hellyytesi tänään anna,
suo lempeästi tuulen kuljettaa
ja vene kolhiintunut kotiin kanna,
ja ranta, tervehdi nyt saapuvaa.

- Anna-Mari Kaskinen