Samstag, 15. April 2017

Arequipa

Ecuadorista lensimme Peruun ja siellä tarkoituksella ennen Cuscoa (3400m)  Arequipaan (2300m) , jotta voimme asteittain totuttautua korkeuteen. Reitti oli todella hyvin suunniteltu eikä kukaan meistä kärsinyt vuoristotaudin oireista. Myöskään tulvat ja mutavyöryt eivät onneksi haitanneet matkaamme. Sain jatkuvasti viestejä Euroopasta, kun kaverit olivat huolissaan, mutta ainoa mitä me koimme tulvista, oli nähdä perulaisten solidarisuus uhreja kohtaan. Joka paikassa kerättiin vaatteita, patjoja, juomavettä jne ja vapaaehtoisia oli paljon töissä. Kuvan keräys oli presidentinpalatsin pihassa.


Arequipa on vulkaanivuorten ympäröimä todella kiva kaupunki ja olimme siellä kaksi yötä Libertador-hotellissa, joka oli kävelymatkan päässä Unescon suojelun alla olevasta historiallisesta keskustasta.
Kaupungista löytyi idyllinen ja rauhallinen katu(kin)


mutta yleisempi kuva taitaa olla tämä taksijono. Jokainen, joka kynnelle kykenee, työskentelee muun työpäivän päätteeksi taksiautoilijana.



Me kävelimme illan suussa keskustaan aukiolle nimeltä Plaza de Armas. Valitettavasti Suomen Armas on paljon kivempi kuin tuo espanjankielinen, joka tarkoittaa aseita. Kiipesimme yläkerran kapakkaan, josta oli kaunis näkymä aukiolle


ja tilasimme Perun kansallisjuomaa eli Pisco sour. Pisco on rypäleistä tislattu vaalea "brandy" ja joka paikassa on tarjolla Pisco sour, johon tulee Piscon lisäksi limettimehua, sokeria ja valkuaista.


Tuomiokirjon vasen torni on korjattu, se oli luhistunut edellisessä maanjäristyksessä. Maa järisee 3-4 kertaa päivässä, siitä eivät asukkaat ole moksiskaan, ilmeisesti kaikkeen tottuu. Hyvin usein näki kylttejä, joihin oli merkitty, mihin paikkaan pitää mennä turvaan, jos tulee pahempi maanjäristys. Esim. jossain ravintolassa oli kaariholven alla kyltti, se oli varmin paikka.


Armaksen aukiolla istui myös tämä mies kirjoituskoneensa kanssa. Hän on ammatiltaan kirjoittaja ja kirjoittaa lukutaidottomille tekstejä. Tällainen ammatti tulee esiin mm. Gabriel Garcia Marquezin kirjassa Sadan vuoden yksinäisyys.

Arequipa oli todella idyllinen kaupunki.



Siellä oli myös hyviä alpakkakauppoja, joihin me naiset poikkesimme mielellämme. Nämä naiset kutovat erikoisilla "kangaspuilla".


Arequipassa on iso kauppahalli, jonka katon on suunnitellut ei sen vähäisempi kuin Gustave Eiffel.


Tarjolla on vaikka mitä hedelmää




ja perunoita perunoita perunoita. Perulaiset syövät paljon perunaa, laatuja on satoja. Aloinkin tässä jo itsekseni miettiä, että johtuuko peruna-sana Peru-nimestä, mutta ei kuulemma johdu.


Myynnissä oli myös perunaa eksoottisempaa, mm. härän kiveksiä. Allumies tajusi heti, mistä oli kysymys. Laitan tuon kuvan vähän pienempänä, ettei tule huono olo.


Taidan laittaa seuraavankin pienempänä, tässä on laaman embryo. Sellaisia ripustetaan oven päälle, tuo onnea ja jälkikasvua taloon.


Yksi Arequipan nähtävyyksistä on Santa Catalinan nunnaluostari keskellä kaupunkia. Siellä asuu vielä 16 nunnaa.







Nykyisten nunnan kämppiä emme nähneet, mutta vanhat olivat aika luksusta ja nunnat olivat rikkaitten perheitten tyttäriä, joista vanhemmat maksoivat kalliin hinnan, jotta naimaton tytär pääsi luostariin. Muistaakseni jokaisella nunnalla oli myös oma kotiapulainen.


Meillä oli luostarissa saksaa puhuva opas, joka päästeli reilun tunnin monotonisen litanian luostarista. Taisin jo mainita, että oma saksalainen oppaamme Jan tiesi aina paljon enemmän kuin kukaan paikallinen opas ja osasi esittää kaiken niin mielenkiintoisesti, että häntä jaksoi kuunnella vaikka kuinka kauan. Ainakin kaksi paikallista opasta sanoi oppivansa aina uutta Janilta. Luostarissa ei oltu yhtään "amused" Janin opastuksesta ja hänellä on ollut pitkään jopa porttikielto sinne. Nyt hän olisi saanut tulla mukaan, mutta koska hän ei kestä huonoa ja osittain väärää opastusta, hän ei uskaltanut tulla mukaan, sillä hän ei voisi olla hiljaa. Siinä taas näimme mikä ero on oppaalla ja oppaalla.

Arequipa on todella kiva kaupunki, se on mielestäni "must" Perussa kävijöille.

14 Kommentare:

  1. Hienoihin paikkoihin pääsitte. Minua hieman harmittaa että oikeastaan näin vain Limaa,ja sen ympäristöä ,sillä olimme siellä eksän työasioiden vuoksi,ja vaikka olimme yhteensä lähes 2 kk,niin emme menneet Cuscoon,vaikka kyllä piti mutta loppujen lopuksi emme ehtineet.
    Pisco Sour on tosi ihana drinksu,join sitä paljonkin,no joo aina ulkona ollessa Limassa. Mirafloresissa,aika lähellä Larcomaria,oli (ehkä vieläkin) yksi kasino jossa aina kävimme (tykkäsimme käydä eri maitten kasinoissa ,vaikka minä en koskaan pelannut,ja eksälläkin oli aina 100 dollarin raja,koska siellä sai samalla ohjelmaa,ruokaa ja juomaa gratis) ja siellä sain Pisco Soureja ilmaiseksi vaikken edes pelannut.
    Ja perunat. Ja chilit.Muistan kun menin ensimmäistä kertaa supermarkettiin Limassa,olin ihan vau ja vau,haltioissani siitä eri perunoiden tarjonnasta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meidän Liman hotelli oli Mirafloresissa ja me oltiin myös Larcomarissa päivällä lounaalla, tosi hyviä ruokapaikkoja ja kauppoja ja näkymät merelle, mutta mun kameran akku oli tyhjä ja vara-akku hotellissa.

      Löschen
  2. PIti vielä kysyä saitteko mitään mikä on tehty lukumasta ?`Jäätelöä? Jugurttia? Se oli nimittäin niin hurjan hyvää.

    AntwortenLöschen
  3. Luostarikäytävät pelargonioineen miellyttivät silmää ja kankaankutojanaisten hameita oli pakko pysähtyä katsomaan tarkemmin, oli niissä kuvioita ja värejä jälleen! Tekisi muuten mieli lukea uudelleen tuo Sadan vuoden yksinäisyys!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mäkin etsin sitä kirjaa meidän hyllystä, mutta en löydä, vaikka meillä se on. Nyt lukisin varmaan ihan eri lailla.

      Löschen
  4. Hieno paikka. En kyllä tiedä, miten voin lukea juttuasi sitten Cuscosta kun olen sinne aina halunnut ja nyt tiedän, että en voi sinne(kään) matkustaa. Ehkä pystyn lukemaan, mutta olen aika kateellinen! :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Cusco on kyllä parasta Perua, tosi harmi, että et voi matkustaa sinne.

      Löschen
  5. Minäkin olen aina kuvitellut että sana peruna tulee Perusta, mutta sehän onkin näköjään päärynäsanasta johdettu. Hmm! - Mutta hieno matka teillä kyllä on ollut!

    AntwortenLöschen
  6. Olette kyllä kohdanneet tosi kiinnostavia kohteita. Olen samaa mieltä tuosta oppaiden erosta. Meillä välillä lapset tietävät enemmän kuin oppaat jossain museoissa, toisinaan taas opasta kuuntelisi vaikka kuinka pitkään.

    AntwortenLöschen
  7. Hieno juttu. Olen nähnyt samat paikat. Minustakin ovat Cusco ja Arequipa parempia ja viihtyisämpiä kuin Lima. Tekisi uudelleen mieli Peruun.

    AntwortenLöschen
  8. Tämäkin paikka pitää laittaa 'ensikerran' listalle!!
    Pisco Sour oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta sitten monikin ystävä sen jo tiesi kun siitä heille kerroin ... :D Ja mäkin oletin, että suomen peruna-sana tulisi juurikin Perusta... GMTA :)

    AntwortenLöschen