Dienstag, 19. September 2017

Ikkunanpesun voi välttää näin

En pidä lainkaan ikkunanpesusta, vaikka kyllähän se Kärcherillä sujuu mukavammin kuin muilla systeemeillä. (tämä postaus ei valitettavasti ole yhteistyönä Kärcherin kanssa)
Toinen mahdollisuus on heittää vanhat ikkunat pois ja ostaa tilalle uudet, maksaa tosin vähän enemmän kuin Kärcher.



Eikä se työmääräkään pienempi ole, kun joutuu raivaamaan kaikki mööpelit syrjään, että miehillä on tilaa työskennellä.



Mutta palkinnoksi saa uudet puhtaat Veluxin ikkunat (tämä ei ole valitettavasti yhteistyönä Veluxin kanssa), vaikka syyssade tuolla jo piiskaa uusia ikkunoita ja likaa ne. Hieno juttu näissä ikkunoissa on, että niissä on moottorilla käyvät ulkokaihtimet, jotka pitävät kesällä helteet pois talosta ja talvella eristävät kylmää. Ja kaiken lisäksi nykyään on saatavana aurinkokennolla toimivia kaihtimia eli sähköjohtoja ei tarvinnut vetää.


Kun tämä nyt on tällainen lifestylepostaus, niin näytänpä teille meidän uuden PC-tuolin, näitä myy täällä Discounter Aldi (Lidl'in isovelikilpailija) 80 eurolla ja tuoli on tosi kiva, kun se keikkuu sopivasti tarpeen mukaan ja korkeutta voi säädellä. (Tämä ei ole yhteistyössä Aldi kanssa)


Suomalaiset bloggarit pesevät näköjään nyt kaikki yhtä aikaa Bioluvililla. Sitä ei ole meillä saatavilla, joten en voi edes ilman yhteistyötä kertoa, miten vaatteeni ovat nyt niin puhtaita. Meillä on Aldista ostettua pesupulveria ja sekin toimii ihan kunnolla.

Sonntag, 17. September 2017

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Vaikka olimme hyvin tyytyväisiä pyörämatkaamme, ei kuitenkaan kaikki mennyt niin kuin Strömsössä (kiva sanonta muuten suomen kielessä).

1) Amppari puri minua reiteen ja siitäpä tulikin taas aikamoinen punainen läiskä ja kutisi monta päivää. Istuin ulkokahvilassa korituolin päällä ja ilmeisesti siinä istui myös ampiainen, onneksi oli antihistamiinia ja Fenistiliä mukana.

2) Metsätöiden takia yksi tie oli suljettu ja jouduimme etsimään uuden reitin, jota minä en kyllä olisi koskaan löytänyt ja olisin varmaan eksynyt täysin, mutta onneksi tuo parempi puolisko on hyvä arvioimaan suuntaa ja lukemaan karttoja ja löysimme kiertotien, joka oli tosin aika mäkinen ja lisäkilometrejä tuli noin kymmenen. Kaiken kukkuraksi tiellä tuli vastaan lätäkkö eikä mikään matala vesi. Minä en uskaltanut ajaa sen läpi keskeltä korkean veden kohdalta ja reunat taas viettivät niin siihen keskelle, että en siitäkän halunnut ajaa. Eipä sitten muuta kuin riisua kengät jalasta ja kahlata matalampaa reunaa lätäkön läpi. Onneksi vesi oli aivan kirkasta ja ihmeen lämmintä ja sain talutettua sen läpi ja laukussa oli pyyheliina, jolla voin kuivata jalkani.



3) Kerran hyppäsin jotenkin hassusti pyörän päältä ja venäytin vähän lihaksia ja se tuntuu vieläkin, mutta ei se nyt pahemmin haitannut.

4) Pysähdyimme katsomaan kohtaa, jossa Salzach ja Inn yhtyvät. Valitettavasti kasvillisuus oli niin korkeaa, että ei oikein hyvin nähty. Allumies kurkki ensin yhdestä kohtaa





ja kun siitäkään ei hyvin näkynyt, hän kiipesi kiviaidan päälle ja hyppäsi kaiken nähtyään sitten siitä alas. Valitettavasti hän oli pyörältä noustessaan unohtanut deaktivoida airbaginsa tai turvatyyny se näköjään onkin suomeksi ja tyyny tietenkin luuli, että nyt on tulossa onnettomuus ja pamahti auki.
Kyllä meiltä naurua riitti. Toisaalta harmi, että kävi niin ja turvatyyny pitää korjata, mutta toisaalta oli ihan mielenkiintoista nähdä, että se vekotin todella toimii. Ylemmässä kuvassa se näkyy Allumiehen kaulassa vielä kunnossa ja tässä alemmassa possulla on tukankuivaaja päässään. Se pamaus oli kyllä aika kova ja ensimmäinen ajatus oli, että nyt meni polvi.




5) Allumies kaatui jarruttaessaan nurmikon ja asfaltin välillä olevassa sorassa, takapyörä liiti kuin jäätiköllä. Se oli juuri sellainen juttu, mitä pelkään kamalasti ajaessani jyrkkää alamäkeä soratiellä.
Pää oli pehmeällä nurmikolla, mutta kylkensä hän satutti, onneksi oli viimeinen etappi ja hän selvisi siitä hyvin. Pelkäsimme jo vähän kylkiluun katkenneen, mutta se on "vain" ruhjevamma, joka voi toisaalta olla yhtä kivulias kuin katkennut luu.

6) Viimeisenä päivänä ajoimme Passauhin ja siellä olimme hotellissa, jossa ei ollut hissiä ja huoneemme olivat kolmannessa kerroksessa. Respassa oli vain hentoinen tyttö, josta ei olisi ollut apua painavien matkalaukkujen kantamisessa. Kun seisoimme siinä portaiden edessä, sanoin oikein kovalla äänellä Allumiehelle, että sinä et nyt sitten kanna mitään ja odotin, että kolmas matkalainen GM tajuaisi, että olisi aika auttaa rampaa kaveria, mutta turha luulo, hänhän on ego ja lähti voivotellen kantamaan omaa laukkuansa ja minä sitten kannoin ne meidän kaksi 20 kilon laukkua kolmanteen kerrokseen. Kaikki ystävät tietävät, että en ollut halukas tekemään tätä matkaa näin pienessä eli kolmen porukassa  ja nyt kävi niin kuin pelkäsinkin.  GM hoiti aina vain omat asiansa eikä esim. koskaan avannut tai lukinnut pyöriä, jotka lukittiin aina yhteen numerolukolla. Hän saattoi seistä aamulla jo pyörien vieressä ja odotti, että me tulemme avaamaan numerolukon. Hän ei myöskään koskaan mennyt hotellin respaan kysymään, minne pyörät saa parkkeerata yöksi, vaan odotti, että Allumies hoitaa asian. Tämä käyttäytyminen oli tuttua jo edellisiltä matkoilta, mutta silloin oli muita mukana eikä se tullut niin keskeiseksi jutuksi ja me nauroimme asialle. Tuon matkalaukkujen kantamisaarian jälkeen pinnani paloi ja syytin häntä myöhemmin illalla egoismista. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, kun oli niin vaikea kantaa oma laukku. Ressukka. Miten voi olla huomaamatta, kun niin kovalla äänellä mainitsin asiasta.  Mutta hyökkäys on paras puolustus ja sitten _me_ saimme kuulla kunniamme, kun meiltä kuulemma puuttuu empatia täysin emmekä ole vaimonsa Ginan sairastaessa/kuollessa pitäneet _hänestä_lainkaan huolta. Olisimme kuulemma voineet kutsua häntä (vielä) useammin syömään. Kaikki ystäväpiirissämme pudistavat päätään moisesta väitteestä ja kännyssäni on tallella vielä monta viestiä Ginalta, jossa hän kiittelee huolenpidosta. Seuraavana aamuna asiasta ei enää puhuttu. Let's see mitä tulevaisuus näyttää.

Freitag, 15. September 2017

Pyörämatkan etappi Salzburg -> Burghausen -> Passau

Salzburgista matka jatkui Salzachin rantaa pohjoiseen päin. Yhdessä kohtaa metsätie oli suljettu metsätöiden takia ja jouduimme etsimään vaihtoehdon ja tekemään varmaan 10 km kiertotien, mutta onneksi oli tuo Allumies mukana, jolla on loistava suuntavaisto. Itselläni olisi varmaan mennyt muutama päivä aikaa ja GM olisi varmaan vieläkin siellä metsässä.
Seuraava yöpymispaikka oli Burghausen, joka sijaitsee myös Salzachin rannalla. Yksi noista pyöräilyn kohokohdista on nähdä yhtäkkiä edessä joku linna tms.  Tässä taas sydän tykytti, kun tajusin, että olemme saapumassa Burghauseniin. Samanlainen tunne oli mm. näkiessäni Loiren linnoja.


Burghausen on Saksan puolella ja se on tunnettu linnastaan, joka on maailman pisin. Aikamoisen ylämäen jouduimme ajamaan ennenkuin pääsimme tuonne linnan luokse hotelliimme.






Seuraavana aamuna laskettelimme sitten sitä jyrkkää mäkeä alas ja matka jatkui vastapäiselle kukkulalle, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa vauhtia, sillä välissä oli kovaliikenteinen risteys ja olihan siinä sitten kova polkeminen ennenkuin päästiin taas ylös.
Ajoimme sitten vaihteeksi Itävaltaan Braunau-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on muuten aivan kiva maalaiskaupunki, mutta vaan negatiivinen konnotaatio, sillä siellähän on syntynyt eräs itävaltalainen maalari nimeltä Hitler.



Kun tuli kahvinälkä, poikkesimme söpöön Landgasthausiin


jossa saimme taivaallista munkkia aprikoositäytteellä, vieläkin tulee vesi kielelle, kun katson tätä kuvaa.


En edes muista tämän paikan nimeä, ajoimme sen ohi joen toisella puolella. Kännykkä on vähän photoshoppaillut itse, vaikka oli se alkuperäinenkin kuva ihan kiva.


Vastaan tuli myös augustiinilaisluostari Reichersberg


ja sitten saavuttiinkin jo maaliin eli Saksan puolelle Passaun kaupunkiin. Passau on hienolla paikalla kolmen joen eli Tonavan, Innin ja Ilzin rannalla, mukava yliopistokaupunki. Siellä oli aika pimeää ja välillä satelikin enkä jaksanut ottaa kuvia.


Pyörät saimme jättää hotellin autotalliin ja olimme yhden yön hotellissa ja seuraavana päivänä meidät kuljettiin takaisin lähtökohtaan Krimml'iin, jossa automme oli koko viikon hotellin parkkipaikalla. Kotimatkalla olimme sitten vielä yhden yön söpössä baijerilaisessa Bad Tölz'in kaupungissa ja siellä paistoikin sitten taas aurinko.


Matka oli hirveän kiva, vaikka kommelluksiakin sattui, niistä sitten eri postaus.



Donnerstag, 14. September 2017

Pyörämatkan etappi Zell am See -> Lofer -> Salzburg

Matka jatkui Zell am Seestä kauniissa maisemissa ja helppokulkuisessa maastossa ja jopa auringonpaisteessa.


Tai olihan siinä muutama ylämäki, jossa mm. ystävämme Ginamies (GM) joutui muistamaan saksalaisen sanonnan "wer sein Rad liebt, der schiebt" eli joka rakastaa pyöräänsä, taluttaa sitä. Minähän saatoin painaa e-biken nappia ja saada myötätuulta ja odotella mäen päällä ja ottaa kunnianhimoiselle GM:lle valokuvia muistoksi. :-)


Tästä kyltistä oli pakko ottaa kuva, sillä Gerling oli ensimmäinen työnantajani Saksassa.


Vastaan tuli maalaisankkoja vain onko nuo hanhia


ja lampaita


ja reitti oli siitä jännä, että aina silloin tällöin ajettiin jonkun sillan yli ja oltiin ykskaks Saksassa ja sitten taas takaisin Itävaltaan. Joskus emme aina tienneet, missä maassa olemme ja piti tarkastaa se autojen rekkareista. Tässä mm. yksi silta Itävallan puolelta. Eläköön yhtynyt Eurooppa!


Välillä olimme yötä Loferin pikkukaupungissa koko matkan huonoimmassa hotellissa. Inhoan hotelliaamiaista, jos aamuseitsemältä on kaikille pöydille laitettu termoskannu ja siinä huonoa tuntitolkulla seisonutta kahvia. Ilmeisesti ongelma oli, että Lofer on enemmän hiihtopaikka ja monet hyvät hotellit ovat kesällä kiinni. Onneksi löysimme sentään aivan loistavan ruokapaikan nimeltä Am Platzl, sinne kannattaa mennä, jos on maisemissa. Luulen, että heidän kolmen tähden hotellinsa olisi ollut paljon parempi kuin se meidän neljän tähden. Mehän emme ole itse voineet määrätä hotellia, on otettava se mikä tähän matkaan kuuluu. Matkan järjestäjähän kuljettaa matkalaukkumme hotellista toiseen.
Hyvän ruokapaikan lisäksi Loferista jäi kyllä muitakin hyviä muistoja, sillä löysin urheiluliikkeen alennusmyynnistä edullisesti Scarpan kengät. Kauppa oli muutenkin hyvin varustettu, siellä oli mm. paljon Luhdan vaatteita ja myyjä oli aivan haltioissaan Luhdasta ja sanoi myyvänsä paljon, koska vaatteet istuvat hyvin ja kestävät myös.



Loferin jälkeen ajelimme taas Salzach-joen (se on yli 200km pitkä) rantaa kohti Salzburgia. Salzburgin alueelle päästessämme aloimme etsiä jotain maamerkkiä, jonka avulla voisimme suunnistaa hotellille ja vastaan tulikin Leopoldskronin linna ja kuvaan mahtui myös ylhäällä oleva linnoitus.


Hotellimme oli toispualjokkee, mutta kuitenkin niin lähellä keskustaa, että voimme kävellä kaikkialle ja se olikin koko matkan paras hotelli, hyvä palvelu ja loistava aamiainen. Nätti pihakin olisi ollut, mutta meille sattui koko matkan sateisin päivä Salzburgiin. Toisaalta olimme tyytyväisiä, että olimme sateella kaupungissa emmekä pyörän selässä.


Salzburg on kaunis kaupunki, mutta sää oli todella kamala. Kerran uskalsimme istahtaa ulkoilmakahvilaan, mutta sitten tuli taas sekunnissa kaatosade ja kaikki asiakkaat juoksivat sisään kahvilaan, vaikka ei sinne olisi mahtunutkaan ja tarjoilivat olivat stressaantuneita, kun eivät olleet ehtineet saada maksua ja pelkäsivät, että ihmiset eivät maksa, mutta kyllä siellä kaikki kiltisti maksoivat.

Pari kuvaa tuli otettua, kun sattui muutaman minuutin sadetauko.



Illalla oli onneksi sade lakannut ja pääsimme ilman sateensuojaa keskustan söpölle Getreidegasselle. Kävimme syömässä Salzburgin vanhimmassa Gasthausissa nimeltä Blaue Gans. Ruoka oli hyvää, mutta paikka ei ole kovin halpa. Baijerilaiset ystävämme olivat tulleet meitä moikkaamaan ja menimme siis kaikki viisi Siniseen Hanheen syömään, ehdotus tuli GM:ltä) ja hän halusi myös juoda jotain muuta viiniä kuin talon Grüner Veltliner hauskalta nimeltä Gänsehaut (hanhenliha eli suomeksi kananliha). Self-appointed viiniasiantuntija GM halusi siis jotain "kunnon" viiniä, mieluummin jotain oikein tanniinipitoista, jollaista minä ja ystäväni E eivät missään tapauksessa juo eli me naiset tilasimme Gänsehaut. Shit happens, GM:n valitsema viini oli huonoa ja pullo maksoi 70 euroa, kun taas me naiset nautimme hyvästä ja edullisesta Veltlineristä. Joskus kannattaa uskoa tarjoilijan suositukseen eikä uskoa ns. asiantuntijaa.
Toisena iltana me muut saimme sitten valita ruokapaikan ja sellainen löytyikin ihan läheltä hotellia,
kalaravintola nimeltä Pescheria Backi. Se on vähän kioskin näköinen rakennus ja siellä ei ole lainkaan ruokalistaa vaan tarjoilija ehdottaa mitä kaloja voisi syödä. Meille tuotiin iso hieno kalalautanen, jossa oli vaikka mitä herkkuja, harmittaa, etten huomannut ottaa kuvaa. Viiniäkään ei ollut montaa laatua ja talon viini oli hyvää ja edullista.

Salzburg oli meille ennestään tuttu monesta lyhyestä vierailusta, itse taisin käydä siellä eka kerran abivuonna eli siitä on jo muutama vuosi aikaa. :-) Kaupunki on aina yhtä ihana ja nyt tekisi mieli olla siellä joskus pitempäänkin, toivottavasti ilman sadetta.

Dienstag, 12. September 2017

Pyöräloma / Krimml -> Zell am See

350km pyörän satulan päällä on takanapäin ja kaikesta polkemisesta huolimatta vaaka näyttää yhtä lisäkiloa tai voisikohan se johtua lihaksista, jotka ovat läskiä painavampia.
Yövyimme matkalla Krimmliin Münchenin lähellä Schloss Hohenkammerin hotellissa, joka on ilmeisesti suosittu kongressihotelli, sillä sieltä on lyhyt matka Münchenin lentokentälle. Vähän epäröimme sen laatua, kun kahden hengen huone aamiaisen kanssa maksoi vain 54 euroa eli 27 euroa per nuppi. Monessa hotellissahan ottavat jo aamiaisesta 20 euroa.  Mutta yllätys yllätys, hotelli oli oikein kiva. Hinta oli HRS-deal ja sattumalta tarjolla juuri sillä hetkellä kun etsimme Münchenin läheltä huonetta.

Kuva on huoneemme ikkunasta, vastapäisessä rakennuksessa oli tähtiravintola ja siellä näkyi olevan hääseurueita.


Edellisen rakennuksen sisäpiha. Me olimme uudemmassa osassa hotellikompleksia.


Aamiashuoneessa oli mielestäni kivat kattolamput.


Seuraava hotelli olikin sitten Itävallan  Krimml'issä lähes 1100m korkeudessa. Siellä saimme pyörät ja ajo-ohjeet ja yövyimme yhden yön. Hotelli ei ollut mikään erikoinen ja ruokakin oli niin vaatimatonta, että oli pakko tilata jälkiruoaksi Kaiserschmarrn. Ylipäänsä totesimme, että Itävallan neljän tähden hotellit eivät ole yhtä hyviä kuin Saksan ja esim. yhdessä hotellissa vaativat aamiaisella lisämaksua cappuccinosta, uskomatonta.


Aamiaispöydässä oli hauska iso brezelleipä, joka oli täytetty kinkulla, juustolla, vihanneksilla, se oli ihan kiva idea, muuten paikka ei ole mainitsemisen arvoinen.


Ruokapöydässä illalla tutkimme säätiedotusta kännykästä ja sieltä tuli aika hurjia tietoja, lämpötila +1C ja ehkä lumisadetta. Vähän alkoi pelottaa, kun tiesin, että seuraavana päivänä pitää ajaa noin 70km, pääasiassa alamäkeä ja jos vaikka olisi liukasta, hui kamala. Onneksi aamulla oli sentään kuutisen astetta, mutta sadetta. Ei muuta kuin sadehousut pyöräilypöksyjen päälle, kenkien päälle sadesäärystimet suojaamaan kastumiselta ja kyllähän ne lämmittivätkin. Kypärän päälläkin pidin sadehuppua ja kyllähän siitä kaikesta selvittiin, vaikka sormet alussa palelivatkin.

Nämä oli maisemat startattaessamme.

Reitti oli helppo, paljon alamäkeä ja ajoimmekin sinä päivänä keskimäärin 20kmh:n vauhtia. Jossain alamäessä vauhti olisi lähennellyt 40kmh, jos en olisi jarruttanut.

Sää parani, kun lähestyimme Zell am See'tä.


Ja seuraavana aamuna meitä tervehti sininen taivas. Zell am See on kaunis paikka, mutta meille tuli kiire lähteä sieltä pois, sillä kaupunki oli aivan täynnä hunnutettuja naisia, ilmeisesti rikkaat saudit ovat vallanneet Grand Hotellin, jonka pihassa on Hundertwasser-Brunnen.




Tässä olisi ollut kiva istuskella, mutta olimme juuri lähteneet hotellimme aamiaispöydästä, joka oli sisätiloissa. Meidän hotellimme oli täynnä brittejä, ilmeisesti tulevat nopeasti ennen brexitiä mantereelle.


Tässä ollaankin sitten jo lähtemässä ajamaan eteenpäin.


Zell am Seen korkein vuori on Kitzsteinhorn, siellä oli satanut lunta.


Donnerstag, 31. August 2017

Kesän loppu

Osui silmiin Heli Laaksosen kiva runo tältä päivältä:

Mitä mahta ohra ittekses laulella, ko tiätä, et viimessi öit viätetä?
Elonleikkuun aik.

Runoista puheen ollen huomasin vasta nyt, että uudessa passissani on Eino Leinon runo, aika kiva idea. Suomalaisen Päiväkirjan Karenhan siitä postasi, en ollut itse huomannutkaan.




Päivää ennen meteorologisen syksyn alkamista meillä loppui kesä kuin kanan lento ja lämpötila laski lähes 15 astetta. Yöllä satoi kissoja ja koiria ja kun tulin aamulla ulos terassille, tuntui melkein pimeältä.



Lehdessä luki, että kesä on ollut normaalia lämpimämpi, mutta sadepäiviäkin kyllä oli. Jos +25C on helle niinkuin Suomessa kai sanotaan, meillä täällä oli kesän aikana 28 hellepäivää ja esim. Regensburgissa Baijerissa niinä päivinä jopa yli +30C, kun taas Itämeren rannalla ei tullut kai kunnon kesää lainkaan. Kuumin päivä oli meillä +37C ja sen muistan hyvin, silloin lähdimme nimittäin Maastrichtiin.  Toisaalta eilinen ja toissapäivä tuntuivat minusta vuoden kamalimmilta, silloin sauvakävellessä hiki valui otsasta silmiin ja niitä kirveli niin, etten nähnyt yhtään mitään. Oikea syksy tulee oikeastaan vasta lokakuussa niinkuin tämän muutaman vuoden vanha kuva sauvakävelyreitiltäni näyttää.


Tänään hoidettiin viimeiset ostokset pyörämatkaa varten, Allumies sai toppa-alushousut, jotta peppu pitää satulasta ja minä sain sadehupun kypärää varten, sillä kovasti pelkään, että Pietari avaa avaimellaan taivasten valtakunnan ja päästää sieltä sateet meidän niskaan, vaikka nyt ovat näköjään taas muuttaneet säätietoja vähän paremmaksi. Lauantaina emme sitten enää syö Kartoffel-nimistä perunaa vaan Erdapfel (maaomena)  ja tomaatti ei ole enää Tomate vaan Paradeiser. Pieni kertaus itävaltalaisista sanoista on paikallaan.

Vi ses.





Montag, 28. August 2017

Rikollisista

Maastrichtin viikonloppuna porukassa oli mukana Münchenin rikospoliisista ylikommissarionainen, joka - varmaan ammattinsakin takia - näkee joka nurkalla rikollisen. Kun ensimmäisenä iltana lähdimme läheiseen ravintolaan syömään, hänellä oli olallaan Niken jumppakassi. Vähän ihmettelin sitä, mutta keksin itsekseni ratkaisuksi, että hän tuli varmaan suoraan hotellin Spa-osastolta. Myöhemmin sitten kysyimme, mitä hän kuljettaa mukanaan ja hän vastasi, että "kaikkea, mitä hän ei jätä hotelliin tai edes hotellihuoneen kassakaappiin". Seuraavana päivänä kaupungilla kahvilassa vaihdoimme kesken kaiken pöytää, kun alussa ei löytynyt kymmenelle hengelle pöytää ja kun saimme laskun, se oli täysin väärä lasku. Me joimme vain kahvia tms. ja laskussa oli monta ruoka-annosta. Komissariomme (K) oli sitä mieltä, että tarjoilija oli petkuttaja, mutta me kaikki muut olimme sitä mieltä, että ei kukaan tarjoilija ole niin tyhmä, että muuttaa laskun noin erilaiseksi kuin tilaus ja lasku koski toisia asiakkaita, jotka olivat syöneet ruoka-annoksia. Tarjoilija saattaa lisätä laskuun yhden oluen liikaa, mutta tuskin paria Wiener Schnitzeliä. K halusi välttämättä maksaa koko laskun ja kerätä meiltä muilta rahat. Hän maksoi pussista satasella ja kävi ilmi, että hän ei käytä ulkomailla pankki- eikä luottokorttia koskaan. Minä taas uskaltaisin paremmin käyttää luottokorttia kuin kantaa satasia mukana. Niitä satasia piti olla aika monta, sillä hotellilaskukin oli 600 euroa ja siihen päälle kolmen päivän ruoat. Sanoin, että _meillä_ ei ole koskaan ollut mitään hämminkiä luottokorttien kanssa,  Mutta kuinkas kävikään! Kun tulimme takaisin Baijerin synttäribileistä, kotona odotti viesti A*ma*zonilta, että olen tilannut jonkun pelin, hinta 59.99. Otin yhteyttä pankkiini ja minua pyydettiin lähettämään heille viesti, että en ole ostanut tavaraa enkä ole antanut lupaa ostoon. Nyt pankin luottokorttiosasto on siis asialla. Samalla oli muuten tilattu yksi alle kympin kirja, sen A hyvitti heti, varmaan pienen summan takia eivät viitsi alkaa tutkimaan asiaa. Vaihdoin kaikki salasanat ja uusi luottokortti ja pin ovat tulossa. Mutta en todellakaan aio kantaa lomilla satasia jumppapussissa.
Maastrichtilaisessa kirjakaupassa rouvalla oli punainen jumppapussi, kuvassa vasemmalla.


Lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli rikoksista ja rikosten matkimisesta. Aivan samaa olen itsekin miettinyt eli että olisiko niitä tekoja yhtä paljon, jos media ei antaisi niin paljon tietoa. Keksisikö moni ihminen ottaa kuorma-auton ja ajaa ihmisten päälle? Tuskin eli matkijoita on paljon.
Itävallassa todettiin muistaakseni 1970-luvulla ns. Werther-Effekt. Nimi Werther johtuu Goethen romaanista Nuoren Wertherin kärsimykset, jossa päähenkilö tekee itsemurhan. Itävallassa oli itsemurha-aalto ja lehdet kirjoittivat siitä paljon, kunnes tehtiin mediassa jonkinlainen sopimus, että itsemurhista ei enää juuri  kerrota ja kappas vaan, ne vähenivät huomattavasti.
Onhan tuo uutisen julkaisematta jättäminen kyllä vähän kakspiippuinen juttu, sillä olenhan itsekin usein sanonut, että minulla on oikeus tietää ja arvostellut herra Eetä tai herra Peetä sen takia että he sulkevat nettisivuja ja jättävät kansalaisensa pimentoon.
Mitä mieltä te olette asiasta?

Kun ei ole muuta kuvaa, niin panempa tähän kuvan nuorista tytöistä lukemassa Wehrteriä.


kuva täältä